keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Uusi Kickbike Sport G4

Vaihdoin sittenkin rakkaan potkupyöräni kickbikeen.
Heinäkuun alussa kävin noita taas katselemassa ja niitä olikin jo tullut pyöräliikkeeseen.  
... pitihän se ostaa.
Kickbike Sport G4
Kyllä tämä Kickbike Sport G4 on mukava! 

Kovin paljon en ole sillä vielä ehtinyt potkia, kun etukori oli tilauksessa, mutta saan sen tänään. Pari kymppikilsan lenkkiä olen käynyt.

Tällä vanhalla potkin kymmenessä vuodessa paljon kilometrejä.
Kiillotin sitä vähän ja laitoin myyntiin ja sillekin löytyi vielä uusi käyttäjä, raavas mies, Haaparannasta. (smile hymiö)

vanha (kuva otettu 9/2007)

hyvä ja toimiva (kuva 7/2015)

tukeva, vanha palvelijani

perjantai 12. kesäkuuta 2015

aamulenkki

Keskiviikko 10.5.2015 oli sateinen ja heräsin aamulla hyvin aikaisin. Pitkästä aikaa teki taas  mieli juoksemaan, joten lähdin jo ennen seitsemää liikkeelle. Aikaa lenkkiin kului 46 minuuttia ja matkaa kertyi noin 6 km.
Nallikarissa oli myrskyinen tuuli ja meri myllersi. Palatessa tapasin myös tämän kurren, joka juoksi leipä suussa tien yli, puun taakse suojaan. Pakko oli  ottaa kuviakin, kun ryhdyin arvailemaa sen aatoksia. 


"Ehdinpäs suojaan tuolta lenkkeilijältä!"


"hupsis... se leivänpala putosi."

"Uskaltaisinko hakea sen?"
"siinähän se olisi, ihan lähellä"
"Lähtispä tuo hölkkäri jo!
 Odottelen tässä ihan rauhassa, kyllä se kohta luovuttaa ja lähtee pois."

Nalliakrissa tuuli niin kovasti, että olisi pitänyt olla kiviä taskussa.




keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Hyvä fiilis ja hyviä päätöksiä

Keskiviikko ja mukavan lämmin sadepäivä. Ajattelin hyllyttää juoksutrikoot ja ottaa kevyesti jonkin aikaa. Juoksu ei nyt vain innosta, vaikka taas pitäisi muutama liikakilo karistaa ennen kesähelteitä.
Päätin kokeilla yhdistetyn toistuvan kävelyn, ruokavalion ja vatsatrimmerin tehokkuutta.
...ja ehkä sykeetkin pysyy kävellen kohtuudessa.


Kaapin uumenista kaivoin käyttämättömät kolmiraita-verkkarit ja varustauduin sauvakävelylle.
Satoi, mutta ilma oli mukavan lämmin, eikä tuulikaan haitannut.

Tunnin lenkki meni huomaamatta, kun hyvän musiikin tahdissa porskuttelin eteenpäin. Puhelinkin soi ja entisen hölkkäkavaerin kanssa juteltiin pitkä tovi. Aivan parhautta! ... vaihtelua yksinäiseen puurtamiseen.

Mukava lenkki ja nyt on taas niin 'Elastinen' -olo ..."katse eteen ja suupielet ylöspäin, teen vastoin käymisistä voimaa..."

SAUVAKÄVELY 27.5. 2015 10:45
kesto 1:04:46 
matka 6,04 km 
keskisyke 114, maks. 135 / min. 78
kalorit 327 kcal, rasvan osuus 41%

keskivauhti 10:43 min/km 
maks.vauht  08:34 min/km

Mittarin mukaan tämän harjoituksen kuormitus Rankka (mutta oikeasti Kevyt),
kuormitus kestää 13 tuntia. Linkki Polar harjoitukseen.

perjantai 22. toukokuuta 2015

Sitkeää flunssa, varovaista liikuntaa

Olen pari viikkoa taas potenut tuota flunssan poikasta.
Harmittaa, kun ei oikein uskalla, eikä jaksa liikkua.

Kickbike sport G4  sopii kuntoiluun. (kuva: kickbike.com)
Keskiviikko 20.5.2015
Potkupyörällä kaupunkiin asioille. Kävin kattelemassa uutta Kickbikea, kun haluaisin sen Sport G4 mallin. Onneksi PyöräSuvalassa olivat vasta tilauksessa.
... ei tuossa vanhassakaan mitään vikaa ole, vaikka sille pitäisi jo tänä vuonna järjestää 10v.-synttärit. Olisihan uusi aina uusi. :)
Varuste.net kickbike linkki
https://varuste.net/Kickbike+Sport+G4+++juomapullo+ja+teline?_tu=56422

Potkupyörä (Kickbike)
Kovatehoinen harjoitus:
harjoituskuormitus äärimmäinen
palautuminen 2 pv 13h
kesto 01:06:50
matka 11 km
keskisyke 140 bpm, maks. 164/ min. 79
keskinopeus 9.7km/h, maks. 22.6 km/h
kalorit 494 kcal, josta rasvan osuus 20%

Maanantai 18.5.2015

Muu ulkoliikunta

Leikkasin tunnin verran nurmikkoa. Kävelin oman pihan nurmikot ja taloyhtiön pellot ristiin rastiin.
Tunti siinä meni ja reilut kaksi kilometriä tuli.
Mittarin mukaan 'harjoitus' oli rankka ja palautuminen 13h. ...heh :) !
Keskisyke  114 ja max 132.
Kalorikulutus 319 kcal, josta rasvan osuus 40%

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Unesta terveyttä

Lähde: http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=onn00112

Uni on perusasia ja terveydelle välttämätöntä, eikä kukaan pärjää ilman unta. Kun nukkuu hyvin, voi hyvin.

Unettomuudesta ja muista unihäiriöistä monet asiantuntijat ovat sitä mieltä, että ne ovat ihmisen itsensä aiheuttamia. Kannattaa siis pohtia unta, sen määrää ja laatua.
Tiedetään, että sopiva terve uni korjaa päivän rasituksia ja antaa lisää voimia ja vireyttä: lisää laatuaikaa ja hyviä päiviä.

Vaikka unen merkitys tiedetään, on runsaasti viitteitä siitä, että unettomuus olisi yleistymässä.
Yhtenä syynä oletetaan olevan yhteiskunnan muuttumisen. Nykyaikaisessa tietoyhteiskunnassa täytyy olla tehokas, kiireen tunne on kasvanut samoin kuin tietotyön lisääntyessä osaamisen vaatimukset. Se merkitsee enemmän aivotyöskentelyä, mihin oletetaan tarvittavan entistä pitempiä yöunia. Kuitenkin samanaikaisesti meillä on yhä vähemmän aikaa nukkumisen.

Usein unen määrä jää aivan liian lyhyeksi aivojen tarvitseman levon ja latautumisen kannalta, sillä nukkumaan menoa siirretään illalla ja aamulla noustaan yhä varhemmin ylös.
Myös nukahtaminen on vaikeaa, kun päivän tapahtumat kiertävät mielessä. Herää kysymys:
Eikö enää osata arvostaa unta? Ymmärretäänkö, miten tärkeää uni on? Onko rentoutumisen taito unohtunut? Painavatko mieltä vielä illallakin työasiat ja eri tiedotuslähteistä tulevat ahdistavat uutiset?

Hyvä uni, nukahtaminen ja unessa pysyminen on monen asian summa.

Ennen muuta alkava unettomuus on oire ja ennakkovaroitus siitä, että voimavarat alkavat loppua.
Varsinkin jos ei jotakin tehdä pian.
Jos esimerkiksi stressaantunut ihminen alkaa kärsiä unettomuudesta ja jos hänen fyysinen kuntonsa on huono, uupumuksen vaara on suuri.

Unen tarve on yksilöllistä.
Suomalainen aikuinen nukkuu keskimäärin seitsemästä tunnista kahdeksaan tuntiin yössä.
Iäkkäät nukkuvat usein yöllä vähemmän kuin keski-ikäiset, mutta se ei tarkoita unentarpeen vähentymistä. Iäkkäät nukkuvat enemmän päiväunia, jotka korvaavat osan vuorokautisesta unen tarpeesta.

Oma uniraporttini: Mitattu PolarV800 mittarilla.

Unenen laadun mittaus viimeisen viikon ajalta:

Keskiviikko 13.5.2015
10 tuntia 28 minuuttia unta 
8 tuntia 22 minuuttia rauhallista unta
2 tuntia 5 minuuttia levotonta unta
80 % rauhallista unta

Tiistai 12.5.2015
8 tuntia 32 minuuttia unta
6 tuntia 42 minuuttia rauhallista unta
1 tuntia 49 minuuttia levotonta unta
79 % rauhallista unta

Maanantai 11.5.2015
4 tuntia 8 minuuttia unta
3 tuntia 25 minuuttia rauhallista unta
0 tuntia 43 minuuttia levotonta unta
82 % rauhallista unta

Sunnuntai 10.5.2015
8 tuntia 53 minuuttia unta
7 tuntia 25 minuuttia rauhallista unta
1 tuntia 28 minuuttia levotonta unta
83 % rauhallista unta

Lauantai 9.5.2015
8 tuntia 49 minuuttia unta
6 tuntia 52 minuuttia rauhallista unta
1 tuntia 56 minuuttia levotonta unta
78 % rauhallista unta

perjantai 8.5.2015
8 tuntia 41 minuuttia unta
7 tuntia 4 minuuttia rauhallista unta
1 tuntia 36 minuuttia levotonta unta
81 % rauhallista unta

Torstai 7.5.2015
8 tuntia 19 minuuttia unta viime yönä
6 tuntia 39 minuuttia rauhallista unta
1 tuntia 39 minuuttia levotonta unta
80 % rauhallista unta


maanantai 4. toukokuuta 2015

Maanantaihölkkää

viimeiset lumikasat
Aurinkoinen, mutta tuulinen maanantai. Lämpömittarissa +4,2.
Mukava lenkki, vaikka juoksu tuntuikin välillä vähän raskaalta ...
kun ei kulje,niin ei kulje!
Tein aamulla Polarin kuntotestin ja sen mukaan kunto on silti erittäin hyvä.

Lenkillä sain taas helposti nostatettua sykkeen maksimi lukemiin.
Ei tarvinnut kuin vähän leikitellä. :)
Juoksin vuorotellen reunakiven päällä ja kadulla. ... ehkä noin sata metriä leikittelin, niin jopa pompsahti syke hetkessä 189. Minutin päästä se oli taas 111. Liekkö joku kosketus häiriö? ... saatui vain juuri tuohon leikittelyn kohdalle.

Takataskussa oli kyllä nitropurkki, kaiken varalta! :D

Maanantai 4.5.2015 klo 12:04
Juoksu

kesto [hh:mm:ss] 00:55:35
matka [km]7:01
keskisyke [bpm] 151
maks. 189  /  min. 63
kalorit [kcal] 451
keskivauhti [min/km]07:55
maks. 06:00
juoksuindeksi 35

Linkki Polar-tulokseen.

torstai 30. huhtikuuta 2015

Vapun aatto

hieno aurinkoinen päivä
Pitkään aikaan en ole muistanut kirjoittaa tänne, kun on pitänyt niin ahkerasti kyykkiä pihahommissa.
Kuntoilustahan sekin käy - ainakin takareidet ja selkä ovat ilmoitelleet olemassa olostaan.
Olen laska venyttelemään, mutta nyt sitä on tullut tehtyä ihan vahigossa ja iltaisin olen ollut lähes puolikuollut.

Iloista vappua!

"Klara vappen, bara vatten hela natten! ... eller, 

Glada vappen, spara vatten, bara snapsen hela natten!" 


30.4.2015 

Tänään, Vapun aattona, kävin rullaluistelemassa ensimmäisen kerran tälle vuodelle. Sauvat oli mukana ja ihan vanhalla rutiinilla menin, eikä mitään ongelmia ollut. Edes jalkateriin ei tullut minkäänlaista painetta.
Kiersin 17 km lenkin, ja nautin aurinkoisesta päivästä. Paluumatkalla oli kova vastatuuli ja sain tosissani tehdä työtä, että pääsin eteenpäin.  

- rullaluistelu /sauvat

aika: 1:36:26
matka: 17,1 km
kcal 451, josta rasvan osuu 35%
keskinopeus 10,6 km/h, max nopeus 22,5 km/h
- linkki Polar Flow suoritus analyysiin.  ... tosin sykkeet  puuttuu, sillä unohdin sykevyön pois.

Lauantaina  11.4.2015

- juoksua n. 6 km.

Sunnuntaina 5.4.2015

- juoksua n. 6 km.

perjantai 27. maaliskuuta 2015

Hidasta kävelyä ja shoppailua

Lomalla Alaniassa tuli käveltyä joka päivä, hitaasti ja sitkeästi.
Mentiin autoilevan miehen kävelyvauhdilla, mutta liikuttiin silti kävellen ja shoppailtiin välillä.
Matkaa kertyi yhteensä 30 km ja aikaa siihen kului 11 tuntia.

Pisin päivittäinen matka oli 9,77 km. 


Linkki Sports Trackeriin.




maanantai 23. maaliskuuta 2015

Terveiset Alanyasta

Eipä kaduta, että lähdin aamulla juoksemaan, vaikka lähtiessä pitikin vähän motivoitua.
Tuli hyvä fiilis, kun vastaani juoksi vanha turkkilainen pappa, joka kohdatessamme nosti lippalakkia, hymyili ja painoi käden sydämelleen hyväksynnän merkiksi.
Harvinaista herkkua meikäläiselle, tällainen kohteliaisuus! Hölkkäsin vähän reilut viisi kilometriä ja otin muutamia valokuviakin. Mitään kunnon suoritusta siitä ei tullut, mutta hiki tuli ja 40 minuuttia meni. :)

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Täydellinen kevätpäivä

Kaunis aurinkoinen ja energinen päivä. Vein matot ulos, laitoin pyykin pesukoneeseen pyörimään ja lähdin hiihtämään.

'Ruskotunturi'- laskettelu


hyvä latu
Auran majalla oli hiihtokilpailut, mutta sai siellä hiihdellä tavalliset hiihtelijätkin.
Kävin 7,5 km lenkin ja hyvätä tuntui ...kohta tästä voi jo nauttia.

Matka: 7,520 km
Aika: 38:39 min
Keskinopeus 11.7 km/h ja max 18.3 km/h
Hitain kierrosaika (min/km) 5:54 ja nopein 4:32.

Linkki Polar V800 tulokseen.

Käytin taas testimielessä myös Sports Trackeria, mutta katkaisin mittauksen vahingossa, kun otin kuvia. Joten tulokset SportTrackerissa näkyy kahtena erillisenä pätkänä.

Linkki Eka pätkähiihto (Sports Tracker)
Linkki Toinen pätkähiihto (Sports Tracker)

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Auran majalla


keskiviikko 11.3
Luisteluhiihtoa Auran majalla. Lähdin majalta kympille, mutta piti vaihtaa reittiä, kun en uskaltanutkaan laskea yhtä mäkeä, jossa varoitettiin kurvista ja risteyksestä. Latu oli hyvä mutta jäinen ja vauhti näytti nousevan aika kovaksi. Olisin aivan varmasti kaatunut, jos olisin laskenut sen. :D
Luovutin suosiolla, ja löysinkin ladun, joka oli juuri ajettu latukoneella ja sain nautiskella ihan yksikseni aurinkoisesta päivästä.
Polarin mukaan harjoitus oli erittäin rankka, mutta minusta se oli erittäin mukava.

Matka: 7,570 km
Aika: 38:49 min
Keskinopeus 11.7 km/h ja max 21.6 km/h.
Hitain kierrosaika (min/km) 6:26 ja nopein 4:39.

Linkki Polarin tulokseen.

maanantai 9.3. 
Luisteluhiihtoa 7,5 km Iinatissa. Luistelupaana kohtalaisessa kunnossa, vaikka muutamia pätkiä aivan jäätiköllä. Hiihto kulki jo paremmin kuin edelliellä kerralla. Johtuu varmaan uusista sauvoista. :)

Matka:7,510
Aika: 42:13
keskinopeus 10.7 km/h ja max 16,7 km/h
Hitain kierrosaika (min/km) 6:09 ja nopein 5:29

lauantai 7.3.
Kamala keli. Olin katsomassa Tervahiihtoa. Ostin perjantaina Tervahiihdon ilmoittautumispaikalta itselle kunnon luistelusauvat. Hiilikuitusauvat. Äärettömän kevyet entisiin verrattuna.

Hyötyliikuntaa

  Hankin jälleen uuden mittarin, että tulisi sen avulla harrastettua vaikka kävelyä.  Normaalia hyötyliikuntaa kotona ja pihapiirissä kyllä ...